veehoo Tarkoitus on levittää ajatuksiani muiden luettavaksi ja tiedostettavaksi.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kurdit

Haetaanko ISIS-leirin suomalaiset kotiin?

Keskustelu Al-Holin yhdistetyn vanki/pakolaisleirillä olevien ulkomaan kansalaisten tilanteesta on puhuttanut viimeiset viikot kiihtyvällä tahdilla. Hallituspuolueilta on tullut asiasta aavistuksen keskenään ristiriitaisia lausuntoja, mikä kenties johtuu siitä, että kokonaisuus on sekä eettisesti että juridesti melko hankala. Lohduttautua voi sillä, että hajallaan tuntuu olevan oppositiokin.

Uuden kansanmurhan alussa..

Tämä blogi perustuu vahvaan epäilyyn, vaikka hartaasti toivon olevani väärässä. Minua surettaa jo nyt, etukäteen, kunnioittamieni kurdien kohtalo. Kun Donald Trump kertoo, että Recep Tayyip Erdogan on ainut mies, joka pystyy tuhoamaan isis/daesh, niin edes hieman asiaan ja alueeseen perehtynyt tietää, että tämä käytännössä tulee tarkoittamaan kurdien tappamista juurta jaksain (eradicate).

Turkki valitsee tiensä tänään – toivottavasti viisaasti

Turkissa on tänään ennenaikaiset parlamentin- ja presidentinvaalit. Vaalien kautta Turkin diktaattori Recep Tayyip Erdogan tavoittelee valtaoikeuksiensa maksimoimista, kun parlamentarismiin perustuvasta järjestelmästä tulee presidenttivaltainen. Hänen puoluekoneistonsa tavoitteena on (ehdottoman) enemmistön saaminen parlamenttiin, mikä Turkin puolueiden valtasuhteissa voi onnistua vain, jos kurdipuolue HDP jää 10%:n äänikynnyksen alle.

Behdad - poliittiset pakolaiset tuvapaikkarallin uhreina

Perussuomalaisena kuntapoliitikkona olen sitä mieltä, että on liian löysän turvapaikkapolitiikan syytä, että Suomeen on tullut paljon perusteettomia turvapaikanhakijoita. Tästä on seurannut, että myös aidot poliittiset pakolaiset ovat joutuneet kärsimään, mikä ei ole ihmisoikeuksia kunnioittavaa. He ovat jääneet monisyisen turvapaikanhakurallin aiheuttaman kiireen ja hätärekrytointien jalkoihin. Turvapaikkapolitiikkaa on jouduttu kiristämään, eikä tiukennuksia ole tehty oikein.

Kansainvälisen yhteisön on painostettava Turkkia lopettamaan Rojavan miehitys

Irak pommitti kurdikaupunki Halabjan kemiallisilla aseilla murhaten yli 5000 ihmistä 16. maaliskuuta 1988. Tuhansia ihmisiä sai pysyviä vammoja pommituksen seurauksena. Kaasuiskun jälkeiset sukupolvet ovat saaneet perinnöksi turmeltuneen luonnon ja joukon perinnöllisiä sairauksia. Eloonjääneille ja laajemmin kurdiyhteiskunnalle tragediasta on jäänyt pysyvä trauma elettäväksi.

Ja rauhaa ei tule

SDF (Syyrian demokraattiset joukot) valtasivat kurdien johdolla Isisin pääkaupungin Raqqan 17.10.2017. Joulukuussa Putin vieraili Syyriassa ja ilmoitti Venäjän alkavan vetää joukkojaan Syyriasta, koska taistelu Isisiä vastaan on voitettu. Turkki käynnisti FSA:n avulla suurhyökkäyksen kurdien aluelle Afriniin 20.1.2018. FSA on Syyrian hallitusta vastustavien arabijoukkojen liitto, jota USA tuki sodan alkuaikoina, kunnes FSA osoittautui epäluotettavaksi. FSA sotii nyt Turkin liittolaisena kurdeja vastaan pohjoisessa. Siinä on mukana ääri-islamilaisten järjestöjen asemiehiä.

Valkoisia kaapuja Helsingissä

Aikoinaan Lahden Hennalan vastaanottokeskuksen "lähistöllä" valkoiseen kaapuun pukeutunutta etsittiin kymmenien poliisien voimin, koska hänen epäiltiin olleen suomalainen.

Kurdit ovat tehneet tehtävänsä, joten unohtakaamme heidät

Syyriassa sijaitsevan kurdien tosiasiallisen itsehallintoalueen Afrinin samanniminen pääkaupunki on viimeisiä vastarintapesäkkeitä vaille joutunut nyt Turkin ja sen islamistiliittolaisten haltuun.  Nato-Turkin joukot ovat nyt Afrinin keskustassa ja ensi töikseen tuhosivat iranilaisille kansoille keskeisen mytologisen henkilön Kavehin patsaan. Sota kurdien kulttuuria vastaan on avointa. Se ei kuitenkaan yllätä tietäen tilanteen Turkin puolella rajaa. 

 

Kurdit, mitä ihmettä luulette tekevänne?

Turkki ja Islamilainen Valtio ovat hyvin, hyvin pahoja. Periaatteessa tekisi siis mieli kannattaa sellaista porukkaa, joka vastustaa niitä. Mutta kurdien viimeaikainen käytös pistää miettimään, kuinka paljon heitä kohtaan kannattaa tuntea sympatiaa.

Liikennekaaoksen aiheuttaminen

Kurdit ympäri Eurooppaa käyttävät samaa strategiaa. He pistävät pystyyn mielenosoituksen, josta ei ilmoiteta poliisille, ja jonka tarkoituksena on häiritä liikennettä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä